Kuvien muokkaamisesta
Olen
suhtautunut
aina
kielteisesti
kuvien
muokkaamiseen
ja
manipulointiin.
Pikkuhiljaa
ajatusmaailmani
on
muuttunut
ja
olen
tutkinut
erilaisia
vaihtoehtoja
kuvien
muokkauksessa.
Suurin
osa
kokeiluista
on
tilanteista,
joissa
kuvassa
oleva
taivas
on
palanut
puhki
ja
kuva
näyttää
lattealta
sen
vuoksi.
Toinen
muokkausta
edellyttävä
tilanne
on,
kun
kuvassa
on
kuvaan
kuulumattomia
elementtejä,
joiden
poistaminen
parantaa
kuvan
kerrontaa.
Nykyisillä
kuvankäsittelysovel-
luksilla
on
yksinkertaista
tehdä
molemmat
em.
muokkaukset.
Seuraavassa
on
muutamia
kuvapareja,
joissa
vasemman-
puoleinen
on
alkuperäinen
ja
oikeapuoleinen
kuva
on
muokattu
Ensimmäisessä
kuvaparissa
on
Ehrenfelsin
linna
Rheinin
jokilaaksossa.
Kuva
on
keväältä
2006,
jolloin
meillä
oli
tilaisuus
pienimuotoiseen
laivaristeilyyn
Rheinillä.
Otin
kuvan
linnasta
alhaalta
joelta
ylöspäin
taivasta
vasten.
Taivas
paloi
puhki
eikä
siitä
saanut
kunvankäsittlyllä
mitää
irti.
Niinpä
päädyin
ratkaisuun,
jossa
lisäsin
kuvaan
puolipilvisen
taivaan.
Mielestäni
kuvasta
tuli
paljon
elävämpi
ja
lopputulos
on luonnollisen näköinen.
Toisessa
kuvaparissa
on
katusoittajat
Prahassa
Kaarlen
sillalla.
Ajattelmaani
lopputulosta
varten
poistin
kuvasta
ylimääräiset
henkilöt
ja
korvasin
taivaan.
Näillä
ratkaisuilla
sain kuvasta sellaisen, jona sitä kuvastessa suunnittelin.
Kolmannessa
kuvasarjassa
on
syksyltä
2003
Pietarissa
otettu
kuva
Iisakin
kirkosta.
Kuva
on
otettu
linja-auton
ikkunasta,
joten
en
paljon
voinut
vaikuttaa
kuvakulmaan.
Jostain
syystä
minua
häritsivät
kuvassa
oleva
autot
ja
ihmiset,
joten
halusin
ne
pois.
Oikea
yläkuva.
Kuvan
pilviverhoa
on
hieman
tuotu
esiin
sitä
kuitenkaan
muuttamatta.
Alimpaan
kuvaan
vaihdoin koko taivaan. Tämä meni hieman yli.
Neljäs
versio
on
mustavalkoisen
kuvan
muokkaus.
Kuva
on
jostain
1960
-luvulta.
Kuva
on
skannattu
6x6
negatiivista.
Väritin
kuvan
PhotoShop
-sovelluksella
väritys
onnistui
hyvin,
mutta
samalla
sovelluksella
luotu
taivas
“levisi”
hieman
puiden ja myllyn siipien päälle.
Näiden
ja
useampien
muiden
kokeilujen
perusteella
voin
todeta,
että
kuvien
muokkaaminen
kuvan
todellisuutta
muuttamatta voi olla perusteltua.